IBM

Maailma on muuttunut IBM:n satavuotisen olemassaolon aikana paljon, mutta yhtiön perusajatus on aina säilynyt samana – ratkoa erilaisia haasteita teknologian avulla.

Älykkäämpien toimintatapojen kehittäminen ja uudet innovaatiot nostavat esiin designin merkityksen palveluiden ja järjestelmien kehittämisessä. Design on muuttunut käsin kosketeltavista asioista käyttäjäkokemukseksi.

IBM juhlii tänä vuonna 100-vuotistaivaltaan, ja samaan aikaan Suomen IBM täyttää 75 vuotta. Vaikka teknologia oli sata vuotta sitten hyvin erilaista kuin tänään, IBM on edelleen teknologia- ja palveluyhtiö. Vaakojen, laskimien ja henkilökohtaisten tietokoneiden sijaan valmistamme kehittyneitä järjestelmiä, jotka pyrkivät tekemään maailmasta älykkäämmän. Olemme mukana rakentamassa  turvallisempia kaupunkeja, puhtaampia vesistöjä ja järkevämpää liikennettä.

Tietotekniikan rooli ihmisten arjessa on nykyään merkittävä, esimerkkejä teknologian mahdollistamista älykkäistä ratkaisuista on lukemattomia. Kyse on lähinnä siitä, osaammeko innovoida uudenlaisia toimintamalleja ja tapoja hyödyntää olemassa olevaa teknologiaa entistäkin älykkäämmin. Tämä ei tapahdu tyhjiössä, vaan edellyttää uudenlaista vuoropuhelua ja rohkeutta.   

Uutisia

26/04/2012
Avoimeen dataan ja sen visualisointiin perustuva Roskan uskomaton elämä -dokumenttielokuvakokonaisuus tutkii, mitä roska kertoo meistä....
22/04/2012
Kalenterissamme on muun muassa seuraavia tapahtumia.
13/02/2012
Kalenterissamme on muun muassa seuraavia tapahtumia.
07/02/2012
Kalenterissamme on muun muassa seuraavia tapahtumia.