WDC Helsinki 2012

Tieto tuli marraskuun 25. päivänä 2009. Helsinki oli valittu maailman designpääkaupungiksi vuodelle 2012. Alusta lähtien hakemuksessamme painotettiin paitsi avoimuutta, jatkuvuutta ja yhteistyötä myös designin yhteiskunnallista ulottuvuutta. Samat teemat ovat yhä kaiken tekemisemme perusta.

Yksittäisille muotoilusaavutuksille on olemassa lukuisia palkintoja, mutta nimitys maailman designpääkaupungiksi (World Design Capital, WDC) on ainutlaatuinen, koska se painottaa designin laajempaa merkitystä kaupunkiympäristölle, taloudelle ja asukkaille.

World Design Capital edistää ja tukee designin kulttuurista, sosiaalista ja taloudellista hyödyntämistä. Nimitys jaetaan joka toinen vuosi ja sen myöntää teollisen muotoilun maailmanjärjestö Icsid.

Helsinki, niin kuin mikä tahansa kaupunki maailmassa, on olemassa ihmisiä varten. Viihtyisä kaupunkikulttuuri taas syntyy monen eri tekijän summana. Niistä kenties tärkein on avoimuus.

Design voi olla vanhaa tai uutta. Pientä tai suurta. Kaunista tai kiistanalaista. Näkyvää tai näkymätöntä. Usein design on myös yhteiskunnallista ja yleishyödyllistä. Esimerkiksi julkinen liikenne, kunnallinen tai yksityinen terveydenhuolto, poliittiset järjestelmät tai koululaitos eivät toimisi ilman kunnollista suunnittelua.

Englanninkielinen lause embedding design in life on yksi lähtökohdistamme. Hankalasti suomen kielelle kääntyvä ilmaisu tarkoittaa muotoilun sovellusalueen laajentamista tuotteista erilaisiin järjestelmiin ja esimerkiksi terveydenhuollon kaltaisiin julkisiin palveluihin. Embedded design painottaa myös käyttäjien tarpeiden huomioimista jo aivan suunnittelun aloittamisesta lähtien.

Helsinki on yksi eurooppalaisten metropolialueiden uusimmista menestystarinoista. Ja virallisestikin maailman paras paikka asua ja elää. Ainakin, jos on uskominen arvostettua brittiläistä elämäntapalehteä Monoclea, joka kesäkuussa 2011 valitsi Helsingin maailman parhaaksi asuinkaupungiksi.
Espoo, Suomen toiseksi suurin kaupunki, tunnetaan nuorekkaana ja dynaamisena kasvukeskuksena. Tulevan Länsimetron varrella yhdistyvät tiede, taide ja talous sekä turvallinen ja elinvoimainen asumis- ja yritysympäristö. Myös koskematon luonto ja saaristomeri ovat aivan käden ulottuvilla.
Yksi asia määrittää Vantaata ylitse muiden: lentokenttä. Moninkertaisesti palkittu Helsinki-Vantaan lentoasema on yksi Euroopan merkittävimmistä vaihtokentistä.
Vesijärven rannalla sijaitseva Lahti on merkittävä teollisen muotoilun hyödyntäjä. Alueen yrityksille design on tärkeä, erityisesti kilpailukykyä vahvistava tekijä.
Kauniaisten idyllistä puutarhakaupunkia ohjaavat ne samat arvot, jotka jo sata vuotta sitten olivat paikkakunnan perustamisen takana: moderni, ihmisläheinen, toimiva ja kehittyvä yhdyskunta, jossa ihmisten välinen sosiaalinen kanssakäyminen on merkittävä osa arkipäivän elämää.