Euroopan komissio käynnistää hankkeen vahvistaakseen designin, innovaatioiden ja kilpailukyvyn välistä yhteyttä. European Design Innovation Initiative (EDII) saa oman sihteeristön, joka sijoitetaan Aalto-yliopiston yhteydessä toimivaan Muotoilun innovaatiokeskus Designiumiin Helsingissä.
Suomeen sihteeristön toivat kaksi keskeistä tekijää: Aalto-yliopiston toiminta-ajatus taiteen, talouden ja tekniikan yhdistämisestä sekä innovaatiokeskus Designiumin osaaminen ja kokemus muotoiluosaamisen monipuolisesta hyödyntämisestä.
Komission mukaan Eurooppa tarvitsee jatkossa enemmän markkina- ja käyttäjälähtöistä lähestymistapaa teknologiavetoisen ajattelun rinnalle. Komissio katsoo, että käyttäjälähtöinen ja markkinavetoinen suunnittelu ovat merkittävässä asemassa kun ratkaistaan ilmastonmuutokseen, väestön ikääntymiseen sekä Euroopan maiden kilpailukykyyn liittyviä haasteita.
World Design Capital Helsinki 2012 on tehnyt tiivistä yhteistyötä aloitteen kanssa.
"Olemme iloisia komission päätöksestä ja siitä, että designin rooli EU:ssa vahvistuu. Sihteeristön perustaminen tukee myös maailman designpääkaupungin tavoitteita. Olemme samalla asialla", sanoo WDC Helsinki 2012 -vuodesta vastaavan Kansainvälisen designsäätiön johtaja Pekka Timonen.
EDII-sihteeristö ja World Design Capital Helsinki 2012 tukevat toisiaan luontevasti.
"Sihteeristön sijoittaminen Helsinkiin vahvistaa pääkaupunkiseudun asemaa kansainvälisesti merkittävänä designkeskittymänä", Timonen jatkaa.
Lue lisää EDII-sihteeristöstä Aalto-yliopiston sivuilta.
Lue lisää Europpan komission design-näkemyksistä.
Jätä kommentti