Huippunimet Eero Miettinen ja Peter Kelly Aalto-yliopiston uusien muotoiluprofessuurien hoitajiksi.
Suomalainen teollisen muotoilun tutkimus ja opetus vahvistuu vuoden alussa merkittävästi, kun Aalto-yliopiston Taideteolliseen korkeakouluun perustetaan kaksi uutta muotoilun professuuria. Professuurit lahjoittaa Aalto-yliopistolle Lahden kaupunki yhteistyössä Lahden alueen liike-elämän, Suomen Muotoilusäätiön ja Päijät-Hämeen liiton kanssa.
Professorit valitaan vuoden 2010 aikana avoimella haulla, mutta tehtävien väliaikaisiksi hoitajiksi on nimitetty vuoden vaihteessa työnsä aloittavat kansainvälisesti arvostetut muotoilun huippuasiantuntijat Eero Miettinen ja Peter Kelly.
Eero Miettinen on tunnettu ennen kaikkea Nokian aiempana muotoilujohtajana ja yksi maamme tunnetuimmista teollisen muotoilun asiantuntijoista. Peter Kellyllä on vahva tausta yrityselämässä, tällä hetkellä hän toimii muun muassa Helsinki School of Creative Entrepreneurship -yksikön (HSCE) johtajana.
Professorien työpanoksesta merkittävä osa suuntautuu Lahden alueelle, he tulevat työskentelemään Lahden ammattikorkeakoulun taide- ja muotoiluinstituutin yhteydessä. Lahden alueen ja Aalto-yliopiston väliselle yhteistyölle tarjoutuu uusia mahdollisuuksia muun muassa Lahdessa toteutettavien korkeakoulurajat ylittävien opintokokonaisuuksien sekä yhdessä yritysten kanssa toteutettavien tuotekehityshankkeiden kautta.
Professuurit tukevat Lahden alueen ja Aalto-yliopiston tavoitetta kehittää teollisen muotoilun osaamista paikallisesti ja koko metropolialueella sekä Lahden alueen tavoitetta tulla Suomen kiinnostavimmaksi teollisen muotoilun keskittymäksi. Lahden alueella on perinteisesti vahva asema muotoiluosaamisen kentällä tehokkaana teollisen muotoilun hyödyntäjänä mm. huonekaluteollisuudessa.
Jätä kommentti