Kansainvälinen ideakilpailu Eteläsataman suunnittelusta käynnistyi

Helsingin merellistä käyntikorttia, Eteläsataman rantavyöhykettä, lähdetään kehittämään kansainvälisessä, kaikille avoimessa Kirjava Satama –ideakilpailussa. Olemme innoissamme siitä, että kilpailu on osa designpääkaupunkivuotta ja virallista World Design Capital Helsinki 2012 ohjelmaa.

Koko 23 hehtaarin alue kuuluu kilpailualueeseen, jolle tulisi laatia kokonaisvaltainen ideasuunnitelma. Pyrkimyksenä on avata kaupunkilaisille pääsy meren äärelle sekä liittää alue tiiviimmin osaksi kaupunkirakennetta.

"Monissa waterfront-hankkeissa elävöitetään käytöstä poistettuja satama- tai teollisuusalueita. Nyt suunnitellaan pääkaupungin arvokkainta ydintä, joka on kaupunkilaisten aktiivisessa käytössä ja jossa toimii vilkas risteilysatama. Nykyisin iso osa alueesta on yleisöltä suljettua ja esimerkiksi pysäköinti vie runsaasti tilaa", kuvaa kaupunkisuunnitteluviraston virastopäällikkö Tuomas Rajajärvi haasteita, joihin kilpailijoilta halutaan luovia ratkaisuja.

Meidän mielestämme kilpailu on loistoesimerkki tavoista innostaa kaupunkilaiset osallistumaan oman elinympäristönsä kehittämiseen. Kilpailun pohjaksi kaupunkisuunnitteluvirasto kartoitti lähes viidensadan kaupunkilaisen ajatuksia alueesta ja sen tulevaisuudesta. Tulokset ovat kilpailijoiden käytettävissä.

"Halusimme välittää kilpailijoille suunnittelualueen käyttäjien haaveet ja konkretisoida toivottavan tunnelman", kertoo vuorovaikutussuunnittelija Juha-Pekka Turunen.

Kilpailu on kaikille avoin ja osallistujien toivotaan muodostavan eri alojen asiantuntijoista koostuvia suunnitteluryhmiä. Palkintolautakunnan yhtenä jäsenenä töitä arvioi yhdysvaltalainen arkkitehti Steven Holl, joka on suunnitellut Suomessa nykytaiteen museo Kiasman.

Kilpailu käynnistyi 2. toukokuuta ja kilpailuaika päättyy 30.9.2011. Kilpailutyöt tulevat syksyllä yleisön kommentoitaviksi kilpailun nettisivuille sekä info- ja näyttelykeskus Laiturille. Tulos ratkaistaan keväällä 2012. Palkintoina jaetaan yhteensä 165 000 euroa.

Kilpailua koskeva maksuton seminaari järjestetään Helsingissä 27.5.2011. Kilpailuohjelma sekä liiteasiakirjat ovat ladattavissa kilpailun verkkosivuilta 

 

Jätä kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.