Akateemikko, arkkitehti Juha Leiviskä on saanut Helsingin rakennuslautakunnan myöntämän Rakentamisen Ruusu –tunnustuspalkinnon vuodelta 2009.
Palkitsemisperusteissa kiitettiin Juha Leiviskän kansainvälisesti merkittävää arkkitehdin elämäntyötä. Leiviskän suunnittelemista kohteista nostettiin esiin vuonna 2009 Helsingin Kruununhakaan valmistunut Social- och kommunalhögskolan, joka edustaa esimerkillisen taitavaa ja korkealuokkaista täydennysrakentamista historiallisesti vaativassa ympäristössä.
Leiviskä on suunnitellut myös monia muita tunnettuja rakennuksia kuten Vallilan kirjasto ja päiväkoti, Kulttuuritalo Sandels ja monet historiallisesti arvokkaiden rakennusten restauroinnit. Hänen tuotannolleen leimallista on mestarillinen valon ja tilan käyttö.
Rakentamisen Ruusun tämänvuotiseksi teemaksi valikoitui palkittujen myötä korkealuokkainen täydennysrakentaminen sekä vanhan arvokkaan rakennuskannan kunnostukseen liittyvät erikoistehtävät. Aihe on ajankohtainen erityisesti tulevina vuosina, kun pääkaupungin rakentamista leimaa uusien kaupunginosien rakentumisen lisäksi kasvu sisältäpäin.
Rakentamisen Ruusun kunniamainintoja jaettiin kolme. Taitavista, perusteellisista ja uraa uurtavista rakennushistoriallisista selvityksistä muistettiin kahta toimijaa: arkkitehtitoimisto Okulus ja sen arkkitehdit Mikko Bonsdorff ja Kati Winterhalter sekä arkkitehtitoimisto Sari Schulman, josta erityisesti arkkitehti Sari Schulman. Arvorakennusten innovatiivisesta taloteknisestä suunnittelusta kunniamaininnan sai Insinööritoimisto Leo Maaskola Oy ja toimiston LVI-insinööri Jukka Sainio.
Rakentamisen Ruusu 2009 -näyttely esittelee vuoden 2009 Ruusun saajan ja kunniamaininnalla palkitut Laiturilla 20.1. alkaen.
Jätä kommentti