Aalto-yliopisto esittelee designin uudet ammattilaiset

Viime keskiviikkona avautunut Masters of Arts ‘11 –festivaali kerää yhteen taiteen ja designin aloilta juuri valmistuneet maisterit, yritykset sekä yleisön. Salmisaarentalo Ruoholahdessa sulkee sisäänsä innostavia konsepteja, opinnäytetöitä, valmiita tuotteita sekä taiteellisia teoksia. Festivaaliohjelmassa on näyttelyn lisäksi mm. seminaareja, workshopeja ja elokuvanäytöksiä.

Aalto-yliopiston perinteikkään festivaalin uutuutena ovat ensimmäistä kertaa mukana olevat kaupan ja tekniikan aloilta valmistuneiden maistereiden työt. Mediataiteilija Marita Liulian kuratoima näyttely jakautuu viiteen aihealueeseen – ihminen, käyttäjä& design, tutkimus, ympäristö ja taide –, joiden kautta muotoilun monipuolisuus ihmisten arjessa ja elämässä konkretisoituu erinomaisella tavalla.

Tapahtumia riittää jokaiselle päivälle. Mm. lauantaina luvassa on erityinen workshop, jossa yleisöllä on mahdollisuus seurata, kun kiinalaisen Tongji-yliopiston 80 vierailulla olevaa opiskelijaa suunnittelevat yhdessä Aalto-yliopiston opiskelijoiden kanssa Kiina-paviljongin Helsinkiin.

Workshopin avaa designpääkaupungin puolesta Pekka Timonen, jonka mukaan on innostavaa tehdä yhteistyötä nousevan designmaa Kiinan kanssa. “Tulemme vielä kuulemaan paljon siitä, miten Made in China muuttui muotoon Created in China. Se ei ole uhka, vaan mahdollisuus”, hän iloitsee.

Lisätietoa ja ohjelma kokonaisuudessaan sivustolta www.mastersofarts.fi/moa2011

 

Jätä kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.