Aalto-yliopisto yhdistää taiteen, talouden ja tekniikan osaamisensa parempien elinympäristöjen luomiseksi.
Ihmisten elinympäristöön kohdistuu erilaisia haasteita eri puolilla maailmaa. Aalto-yliopisto pyrkii yhdistämään taiteen, talouden ja tekniikan osaamisensa voidakseen löytää uudenlaisia, kestäviä ratkaisuja ongelmiin niin meillä kuin muuallakin. Näitä keinoja esittelee oppilaitoksen designpääkaupunkivuoden ohjelmisto Living+. Seminaarien ja muiden tapahtumien lisäksi erilaisiin näkemyksiin ja ratkaisuihin pääsee tutustumaan ohjelmiston verkkosivuilla ja Aalto Talk -blogeissa, joissa käydään keskustelua muotoilusta ja sen vaikutuksista elämäämme ja ympäristöön.
Aallon teemavuoden ohjelman kirjo ulottuu kehittyvien maiden köyhyyden vähentämiseen pyrkivästä Base of the Pyramid -projektista tulevaisuutta luotaavaan Happy End? -näyttelyyn. Se nostaa esiin myös muotoilun vaikutuksen kaikenikäisten elämään: Muotoilukasvatuksen työkalupakissa suunnitellaan opetusmateriaalia pienten koululaisten käyttöön, kun taas 365 Wellbeing -projekti etsii keinoja hyvinvointipalveluihin ja potilaslähtöisen terveydenhuollon edistämiseen. Asiantuntijat ja opiskelijat esimerkiksi suunnittelevat kulttuuripalvelukonseptin ikäihmisten palvelutaloon ja kehittävät psykiatrisen yksikön hoitoympäristöjä ja -käytäntöjä.
Uudet muotoiluratkaisut näyttäytyvät myös kaupungilla ja yliopiston kampuksella. Opiskelijoiden suunnittelema Puupaviljonki avataan toukokuussa Designmuseon ja Suomen rakennustaiteen museon väliselle tontille. Se toimii koko kesän designpääkaupungin tapahtuma- ja kohtauspaikkana. Aalto Otaniemi Garden -kilpailussa taas on ideoitu Otaniemen kampukselle puutarha-alue, jonne on tulossa muun muassa kaupunkiviljelyä ja ulkoilmatapahtumia.
Koko vuoden tapahtumista ja näyttelyistä löytyy lisää tietoa Living+-sivustolta.
Jätä kommentti