Tietoa näkyväksi kaupunkilaisille

Kaupungeissa kerätään ja tuotetaan valtavasti tietoa, mutta se jää usein tavallisen asukkaan ulottumattomiin. Kohta kaksi viikkoa designpääkaupungin katuja piristänyt kampanjamme Ta-daa Dataa! hyödyntää tiedonvisualisointia.

Tieto on valtaa, mutta sitä on ympärillämme aivan liikaa sen kunnolliseksi hahmottamiseksi. Tutut piirakat ja pylväsdiagrammit ovat vanhoja kunnon visualisointimalleja, mutta kun pöydän ääreen pääsevät designerit, voidaan moniulotteisista ja hankalista numeromassoista loihtia ymmärrettävää ja valaisevaa grafiikkaa.

Infoähkystä avoimeen tietoon

Idealistin toteuttamassa Ta-daa Dataa! -kampanjassa avataan erilaisia tilastoja ja järjestelmiä graafisissa esityksissä. Tiedonvisualisoinneilla tilastoja ja numeroita tuodaan ymmärrettävään muotoon yhdistämällä parhaimmillaan tilastomatematiikkaa konseptisuunnitteluun, graafista suunnittelua ohjelmistosuunnitteluun ja estetiikan opetukseen.

Esimerkiksi puhtaan veden ehtyminen on maailmanlaajuinen ongelma, joka vain pahenee väestönkasvun ja ilmastonmuutoksen seurauksena. Lähtökohtaisestikin juomakelpoinen vesi on jakautunut epätasaisesti maailman ihmisten kesken. Ruoantuotannon vesijalanjälki on kiinnostava tapa tarkastella omaa vedenkulutustaan, ja Wonderwater Café näyttää millainen määrä vettä on kulunut annoksen tuotantoon.

Kampanjassamme näet myös mm. miten Suomen kansantalous rakentuu ja miten pitkälle ehdit Rautatietorilta kymmenessä minuutissa.

Tiedonvisualisointikilpailu koululaisille ja opiskelijoille

Tiedonvisualisointi on luova tapa kertoa tiedo kuvallisessa muodossa.  Tieto voi liittyä mihin tahansa aiheeseen lemmikkieläimistä, lempipaikoista tai suosikkiharrastuksista koulu- tai työmatkoihin, kaveripiireihin, kieliin tai kirjaston käyttöön. Toteutustapa ja tekniikka on vapaa, kunhan lopputulos on ladattavissa verkkosivuille.

Helsingin kaupungin tietokeskuksen järjestämä kilpailu on suunnattu alle 19-vuotiaille koululaisille ja opiskelijoille. Mukana kilpailussa ovat Helsingin, Espoon, Vantaan, Kauniaisten ja Lahden kaupunkien koulut.

Kilpalutöiden jättöaika on 20.2.- 30.4. Lisätietoja kilpailusta löytyy Open Helsinki -verkkosivustolta.
 

Jätä kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.