Arabianrannan kotikorttelit kohosivat entiselle täytemaalle. Nyt palkittu suunnittelutyö esittäytyy Lasipalatsin Laiturilla.
Helsingin rakennuslautakunta kunnioittaa laadukasta, rakennettuun ympäristöön liittyvää työtä vuosittain Rakentamisen Ruusulla. Tänä vuonna Ruusu ojennettiin Arabianrantaan, jossa paikallinen saattaa asua esimerkiksi uudenlaisessa kaupunkivillassa. Palkintoa ei kuitenkaan myönnetty pelkästään ikkunoista avautuvien hulppeiden maisemien takia, vaan myös siksi, että asukkaat ovat kokeneet Arabianrannan omakseen.
Arabianranta on kokenut muodonmuutoksen täytemaasta yhteisölliseksi kaupunginosaksi. Asuinalue edustaa lautakunnan mukaan Helsingin yhdyskuntasuunnittelun ja asuntoarkkitehtuurin huippua.
Laiturin näyttelyvieras pääsee kurkistamaan muidenkin palkittujen töiden suunnitteluvaiheisiin. Näyttelyssä on esillä muun muassa energiatehokkaita pientaloja, joiden suunnittelutyöstä arkkitehti Juha Salmenperä sai kunniamaininnan. Kunniamaininnalla muistettiin tänä vuonna lisäksi Messukeskusta ja Kaivopuiston rannan kahvila Mattolaituria.
Designpääkaupunkivuoden ohjelmaan kuuluva näyttely esittelee laadukasta suunnittelutyötä 25.2.2012 saakka. Pääsy Laiturille on vapaa.
Jätä kommentti