Maailman designpääkaupunki avaa tekijöidensä ovet designpääkaupunkiviikonloppuna 3.-5. helmikuuta 2012. Kolmepäiväinen muotoilukarnevaali ilahduttaa 180 tapahtuman voimin viiden kaupungin asukkaita ja matkailijoita.
Viikonlopun ohjelmaa voi lukea ja sen voi ladata klikkaamalla tästä. Ohjelma ilmestyy myös Helsingin Uutisten, Länsiväylän ja Vantaan Sanomien liitteenä keskiviikkona 1. helmikuuta 2012.
Luvassa on designia yllättävissä muodoissa ja paikoissa, esityksiä, yleisöopastuksia, luentoja, työpajoja ja ideointitalkoita. Kaupunkien kulinaarista tarjontaa piristävä Ravintolapäivä järjestää tapahtumansa viikonlopun aikana, lauantaina 4.2.
Yksi Helsingin tapahtumapaikoista on Senaatintori ympäristöineen. Wonderwater Frozen Lights kutsuu kaikki yhteiseen jäälyhtytempaukseen lauantaina 4.2. Senaatintorille voi tuoda oman lyhtynsä, joista tuomaristo arvioi ja palkitsee parhaat. Tapahtumassa nähdään myös suunnittelijoita luomassa jäälyhtyjä ja pohditaan yhdessä vedenkulutusta. Lämmitellä voi torin kupeessa sijaitsevassa designpääkaupungin omassa studiotilassa, jossa järjestetään työpajoja perjantaista sunnuntaihin.
Espoossa kannattaa suunnata vähintään WeeGee-taloon, jossa järjestetään toistakymmentä tapahtumaa ja työpajaa viikonlopun aikana. Lisäksi WeeGeelle avataan designpääkaupungin Espoon kohtaamispaikka, Muotoile Espoo! -näyttely. Koko perheen designviikonloppua vietetään myös Helsingin Annantalossa, jossa juhlitaan kuvittajien, kirjailijoiden ja lukumummojen johdolla.
Vantaalla keskeisenä kohtauspaikkana toimii Tikkurila, jossa järjestetään tapahtumia designpääkaupunkivuodeksi avatussa Vantaan Designikkunassa sekä muun muassa Heurekassa. Designpääkaupunkiviikonloppu ulotetaan lentokentällekin, jossa matkailijoille ja saattajille tarjotaan kiireetön hetki Keinutuolien kokoontumisajoissa.
Lahdessa ollaan avoimia ja ekologisia: lauantaina avautuu Ekolandia-näyttely sekä Cleandesign Center. Taitokeskus Velmassa kokoonnutaan lauantaina koko perheen voimin non-stop-työpajoihin ja Muotohuoltamolla on luvassa ohjelmaa koko viikonlopun.
Muotoilijoiden ja muotoilutoimistojen arkeen sekä juhlaan pääsee kurkistamaan useassa kohteessa. Tutustua voi niin yksittäisiin toimijoihin kuin kokonaisiin yhteisöihin – ja ilmaista apuakin on tarjolla: OpenHouseHelsingin Arkkitehtuuriklinikan vastaanotolla SAFAn arkkitehdit auttavat akuuteissa tai kroonisissa suunnittelukysymyksissä. Helsingin Design Districtillä järjestetään työpajoja, avoimia ovia, ideointitalkoita ja näyteikkunanäyttely. Liikkeelle voi lähteä Dianapuistosta, jossa jaetaan alueen karttaa ja opastetaan alueen liikkeisiin. Lahdessa seikkaillaan Designer’s Streetillä, jossa viikonlopun teemana on kansainvälisyys.
Designpääkaupungin teemoihin pureudutaan monin eri tavoin. Perjantai 3.2. julistetaan Sähköpostin siivouspäiväksi ja jokaista kannustetaan parantamaan omaa työtehoaan suursiivouksella. Ohjeet saa osoitteesta suurintyhjentaja.fi. Kulttuuritehdas Korjaamolla järjestetään lauantaina 4.2. Avoimen tiedon päivä, jossa avoin tieto kohtaa visuaalisen suunnittelun ja kaupunkikulttuurin. Päivä jatkuu kansainvälisellä Cut&Paste-animaatiosuunnittelukilpailulla.
Muotoilukarnevaali antaa mahdollisuuden tutustua myös uusiin tiloihin. Helsingin yliopisto avaa perjantaina 3.2. kaikille avoimen Tiedekulman Helsingin keskustaan Aleksanterinkadulle. Viewmastersin uudessa tilassa Laboratoryssa valmistaudutaan lauantaina 4.2. ensimmäiseen näyttelyyn ja tarjotaan niin esteettisiä kuin kulinaarisia herkkuhetkiä. Myös Kampin kappelin rakennustyömaa avautuu yleisökierroksille lauantaina 4.2. Ennakkoilmoittautuneiden kierrokset opastaa kappelin pääarkkitehti Mikko Summanen.
Designpääkaupunkiviikonlopun ohjelmasta löytyvät myös Tumppurekka Narinkkatorilla, Skeittareiden designpääkaupunkiviikonloppu Kontulan Skeittihallissa, Muovan Sultsinabaari Herttoniemessä, Kääntöpöydän förskotti Pasilassa ja Teurastamon ruokakulttuurisauna. Myös lukuisat yritykset Nokiasta Fortumiin ja MTV3:sta Iittalaan avaavat muotoiluosaamisensa taustoja.
Kommentit
On kyllä erittäinkin huonoa suunnittelua, että vaatii kirjautumisen, että ohjelman voi tulostaa. Ei hyvä.
Hei Helppoudesta pitävä,
Palvelut, joissa verkkolukukokemus on hyvä ja tiedostolaatu korkea, ovat sellaisia, että tiedoston lataaminen vaatii kirjatumisen. Jos kirjautuminen tuntuu liian hankalalta, onneksi lukeminen ja selaus onnistuu verkossa erittäin hyvin.
T Kaija
HIENOA, että järjestätte kivoja tapahtumia, ja ne ovat kaikille avoimia. Terveisiä kaikille Viking Linellä työssä oleville ja jaksamisia. T Marita Siik
Hei Marita,
Kiitos! Terveisesi on välitetty eteenpäin.
T Kaija
Jätä kommentti