Aalto-yliopiston World Design Capital Helsinki 2012 –ohjelmakokonaisuus on avannut verkkosivut osoitteessa living.aalto.fi. Sivusto esittelee kaikki Aalto-yliopiston designpääkaupunkivuoteen liittyvät hankkeet ja ajatukset niiden taustalla.
Aalto-yliopiston designpääkaupunkivuoden ohjelmiston nimi on Living+. Ohjelmisto tekee tunnetuksi elinympäristöjen suunnitteluun liittyvää tutkimusta ja opetusta sekä keskittyy luomaan parempia elinympäristöjä kestävän kehityksen hengessä. Living+-hankkeet pyrkivät parantamaan ihmisten arkea taidetta, taloutta ja tekniikkaa yhdistävillä uusilla luovilla ratkaisuilla.
“Tavoitteenamme on tuoda esiin Aalto-yliopiston osaamista ja merkitystä elinympäristöjen suunnittelussa. Haluamme innostaa opiskelijoitamme ja henkilökuntaamme sekä vahvistaa yliopiston roolia uuden osaamisen ja tiedon välittäjänä”, toteaa Aalto-yliopiston dekaani Helena Hyvönen.
Living+-ohjelmistoon kuuluu yli 30 hanketta. Hankkeiden toteuttajina on satoja aaltolaisia: opiskelijoita, opettajia, tutkijoita, alumneja ja muuta henkilökuntaa. Sivustolle on kutsuttu Aalto Talk -osioon bloggareiksi kymmeniä Aaltolaisia ja yliopiston ulkopuolisia henkilöitä teemaan liittyen. Aalto Talk avautuu tammikuussa.
“Yhdessä yhteistyökumppaniemme kanssa panostamme siihen, että maailma on tulevaisuudessa yhä useammalle parempi paikka elää”, Hyvönen linjaa.
Jätä kommentti