World Design Capital edistää ja tukee designin kulttuurista, sosiaalista ja taloudellista hyödyntämistä. Nimitys jaetaan joka toinen vuosi ja sen myöntää teollisen muotoilun maailmanjärjestö Icsid.
Suomessa designpääkaupungin toiminnasta, toteuttamisesta ja hallinnasta vastaa Kansainvälinen designsäätiö, joka perustettiin kesällä 2010. Säätiön hallituksen puheenjohtaja on Tero Vähäkylä. Hallituksen tehtäviin kuuluu huolehtia säätiön asianmukaisesta järjestämisestä, hoitaa säätiön varoja, päättää säätiön toimintaperiaatteista sekä koota, edistää ja koordinoida designpääkaupungin tavoitteita, toimintoja ja ohjelmakokonaisuutta. Hallituksen toimintakausi on kaksi vuotta ja se kokoontuu kerran kuukaudessa.
Hallituksen lisäksi säätiön rinnalla toimii valtuuskunta, jonka puheenjohtaja on Olli-Pekka Kallasvuo. Eri alojen vaikuttajista ja asiantuntijoista koostuva 45-jäseninen valtuuskunta tukee designpääkaupungin johtoa, sekä tarjoaa päätöksenteon avuksi yhteiskunnallista näkemystä.
Valtuuskunnan ovat nimittäneet Kansainvälinen designsäätiö sekä designpääkaupungin omistajakaupungit Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen ja Lahti sekä mukana olevat yliopistot. Kolmesti vuodessa kokoontuva valtuuskunta on perustettu joulukuussa 2010 ja sen toimikausi jatkuu kevääseen 2013. Valtuuskunnan jäsenyys sekä puheenjohtajatehtävät ovat luottamustoimia.
Kansainvälisen designsäätiön johtajana toimii Pekka Timonen.