M/S Viking Grace

Suunnittelemme uusia matkustuksen välineitä. Pääyhteistyökumppanimme Viking Linen uutta matkustajalaivaa rakennetaan parhaillaan Turussa STX Finland OY:n telakalla.

Laiva valmistuu alkuvuonna 2013 Turun ja Tukholman väliseen liikenteeseen. Avoimen nimikilpailun kautta saatiin 9900 uniikkia nimiehdotusta, joista M/S Viking Grace valikoitui laivan nimeksi.

Viking Line haluaa risteilyn olevan inspiroiva kokemus. Siksi uuden laivan yleisten tilojen suunnittelijaksi on valittu palkittu suomalainen sisustusarkkitehtitoimisto dSign Vertti Kivi & Co, jolle laivasuunnittelu on täysin uusi aluevaltaus. Laivan suunnitteluun haluttiin näin tuoda uusia ajattelutapoja. Muotoilu näkyy ja tuntuu laivalla vahvasti tunnelman luojana sekä uusina palveluina. Palveluita ja tiloja suunniteltaessa myös esteettömyys on ollut tärkeä tekijä.

Tuoreiden ravintolakonseptien ja upeiden shoppailumahdollisuuksien lisäksi laivasta tulee monipuolisesti elämyksellinen. Laivan uudentyyppinen ja muunneltava miljöö on räätälöitävissä moniin eri tunnelmiin ja tarkoituksiin. Avarat tilat ja suuret ikkunapinnat tuovat myös saariston käsinkosketeltavan lähelle.

Laivan polttoaineeksi on valittu nestemäinen maakaasu eli LNG, jota käytettäessä laiva täyttää EU:n tulevat päästömääräykset. Laivan runko on hydrodynaamisesti optimoitu, jotta sekä polttoainekulutus että saaristoa rasittava aallonmuodostus olisi mahdollisimman vähäistä. Uuden äänenvaimennustekniikan ansiosta laiva on paitsi yksi vihreimmistä myös yksi hiljaisimmista matkustaja-aluksista koko maailmassa!

Tässä tulevaisuuden matkustaja-aluksessa hyödynnetään poikkeuksetta uusinta teknologiaa. Tämä koskee niin moottoreita ja propulsiojärjestelmää kuten myös nopeaa, langatonta intenetyhteyttä joka tulee asiakkaiden käyttöön.

Hanke on osa Viking Linen designpääkaupunkivuoden ohjelmaa.

Lisätietoja

Jessica Lundqvist
Projektiassistentti NB1376
Viking Line Abp
Puh. (018) 278 56
jessica.lundqvist@vikingline.com

Jätä kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.