Base of the Pyramid (BoP)

Edistämme kestävien ja käyttäjälähtöisten innovaatioiden syntymistä kehittyville markkinoille. BoP , ”Base of the Pyramid” eli pyramidin pohja on käsitteenä peräisin vaurauden jakautumista kuvaavasta pyramidista, joka havainnollistaa sitä, miten kaksi kolmasosaa maailman väestöstä eli noin neljä miljardia ihmistä elää alle viidellä dollarilla päivässä.

Aalto-yliopiston tutkijat, opettajat ja opiskelijat etsivät yhdessä vähävaraisille markkinoille soveltuvia sekä sosiaalisesti että ekologisesti kestäviä tuotteita,  palveluita ja liiketoimintamalleja. Samanaikaisesti pyritään paikallistamaan uusia markkinoita innovaatioista kiinnostuneille suomalaisyrityksille. Parhaimmillaan tuloksena on todellinen win-win-tilanne, jossa uudenlaisen liiketoiminnan avulla parannetaan köyhien ihmisten elinoloja.

Keskeisessä roolissa on käyttäjänäkökulma; miten käyttäjien tarpeista ja odotuksista kehitetään uusia liiketoimintamalleja ja miten ostopäätöksiin vaikuttavia tekijöitä priorisoidaan köyhissä yhteisöissä? Vaikka kysyntää uudenlaisille, edullisille, helppokäyttöisille ja haastavissa olosuhteissa toimiville tuotteille löytyy, niin kannattavan liiketoiminnan synnyttämiseen liittyvien haasteiden ratkaisemiseen tarvitaan talouteen, tekniikkaan ja muotoiluun liittyvää osaamista.

Aalto-yliopiston Creative Sustainability- ja International Design Business Management (IDBM) -ohjelmien opiskelijat muodostavat monitieteisen ja laaja-alaisesti aihetta lähestyvän työryhmän. Elo-syyskuussa 2011 on aloitettu kaksi hanketta, terveydenhuollon hanke Glocal Intiassa (GloCal - mobiiliravitsemuksella terveyttä lapsille Intiassa, järjestäjänä Taideteollinen korkeakoulu / Master’s Programme in Creative Sustainability ajalla 8/2011 - 7/2013) ja huonekaluteollisuuden kehityshanke Perussa (Liiketoimintamallit ja muotoilun edistäminen Perussa, järjestäjänä Kauppakorkeakoulu / IDBM, ajalla 9 / 2011 - 6 / 2012).

Mobiiliteknologialla parannetaan lasten terveyttä Intiassa

Suuri lapsikuolleisuus on yksi Intian suurimmista haasteista. Erityisesti kahden ensimmäisen ikävuoden aikana aliravitsemus heikentää merkittävästi lasten selviytymistä. Tilanteeseen voidaan vaikuttaa merkittävästi mobiilisovellusten avulla, jotka motivoivat äitejä imettämään lapsiaan riittävästi ja tarjoavat tietoa turvallisesta lisäruoasta.

Glocal on uudentyyppinen tutkimushanke, joka toteutetaan yhdessä intialaisten kumppaneiden, kansalaisjärjestöjen ja suomalaisten mobiilialan yritysten kanssa. Hankkeen ensimmäisen vaiheen tavoitteena on globaaleille markkinoille soveltuvan ravitsemusneuvontaan erikoistuneen mobiilialustan kehittäminen, joka on yksinkertaisin muutoksin sovellettavissa paikallisesti. Sovelluksen alkuvaiheessa kerätään tietoa siitä, miten ohjata pienten lasten äitejä lasten ruokinnassa kulttuurisesti hyväksytyllä tavalla (mMom). Myös terveydenhuollon työntekijöille kehitetään oma alusta, joka sisältää taustatietoa pienten lasten ravinnontarpeesta, rintaruokinnasta ja ravitsemuksen merkityksestä terveydelle (mCare). Sovellukseen upotetaan selkeä asiakastietojen keruu- ja muistiinpanotoiminto.

Tavoitteena on tulevaisuudessa tutkimustyökalujen maailmanlaajuinen käyttö ja alustan laajentaminen käsittämään suomalaisen neuvolajärjestelmän ‘mAdvisory’ eri osa-alueet.

Muotoilu kilpailuetuna Perussa

Aalto-yliopiston IDBM-ohjelma pyrkii yhdessä perulaisen Muotoiluyhdistyksen (Consejo de Diseño del Peru) kanssa tukemaan muotoilun hyödyntämistä kilpailuetuna Perussa. Tavoitteena on Perun Muotoiluyhdistyksen toiminnan kehittäminen ja laajentaminen liiketoiminta- ja palvelumallien kautta.
Lisäksi pyritään edistämään Muotoiluyhdistyksen ja liike-elämän välistä yhteistyötä. Käytännön liiketoimintaa kehitetään yhteistyössä CITEMaderan kanssa, joka on Perun valtion tukema korkean lisäarvon metsätuotteisiin keskittynyt innovaatiokeskus. CITEMaderan toimintaa fokusoidaan liiketoimintamallien ja käytännön työkalujen kehittämiseen yhdessä huonekalualan pienyritysten kanssa.

Lisätietoja

BoP
Teija Lehtonen
kehitysjohtaja
Aalto-yliopisto / Kauppakorkeakoulu
Puh. 0400 618 328
teija.lehtonen@aalto.fi

GloCal - mobiiliravitsemuksella terveyttä lapsille Intiassa 
Minna Halme,
Professori
Aalto-yliopisto / Kauppakorkeakoulu
minna-halme@aalto.fi

Liiketoimintamallit ja muotoilun edistäminen Perussa
Mikko Koria
Professori
Aalto-yliopisto / Kauppakorkeakoulu
mikko.koria@aalto.fi
 

Jätä kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.