Tarkastelemme roskaksi muuttuneiden hyödykkeiden vaiheita sen jälkeen, kun ne ovat tehtävänsä täyttäneet ja hylätty.
John Websterin dynaamisessa ja käyttäjälähtöisessä dokumenttielokuvassa tarkastellaan kaupunkilaisten arkea tuoreesta perspektiivistä: yksittäisen roskan näkökulmasta. Projektin keskiössä ovat tarinalliset, visualisoitua tietoa sisältävät lyhytelokuvat.
Katsoja voi sukeltaa elokuvaan syvemmälle tarkastelemalla ja tutkimalla sen sisään sijoitettua havainnoillista, visualisoitua tietoa sekä tarkastella, miten jokapäiväiset, pieneltäkin tuntuvat päätökset ja valinnat vaikuttavat kaupunkikokonaisuuteen. Mitä käytössämme oleva tieto kertoo yksittäisen roskan vaikutuksesta yhteisöömme? Mitä se kertoo meistä ihmisinä ja kaupunkilaisina?
Julkinen sektori ja erityisesti Helsingin kaupunki ovat avanneet mittavia tietovarantojaan avoimesti käytettäväksi ja tämä mahdollistaa entistä laajemman yhteiskunnallisen osallistumisen. Datavarastot ovat valtavia tekstimassoja ja laajoja numerosarjoja, joihin piiloutuvan tiedon merkitystä on vaikea ymmärtää.
Uudelleen järjestettynä, korrelaatioita löytäen, ja ennen kaikkea visualisoituna, tämä tieto saa toisen elämän, joka avaa meille uuden näkymän kaupunkiyhteisön sykkeeseen ja rytmiin. Se ohjaa meidät haasteiden alkulähteille, ja tarjoaa uusia mahdollisuuksia ymmärtää yksilön ja yksittäisten valintojen vaikutusta kokonaisuuteen.
Elokuva saa ensi-iltansa 25.4.2012. Hankkeen järjestää IBM yhteistyössä Helsingin kaupungin rakennusviraston kanssa.
Petra Snellman
Markkinointijohtaja
+358 40 7094367
petra.snellman@fi.ibm.com
Jätä kommentti