Smarter Cities Challenge

Helsingin kaupunki valittiin maaliskuussa 2011 ainoana pohjoismaisena kaupunkina IBM Smarter Cities Challenge -hankkeeseen.

IBM:n ja Helsingin kaupungin yhteistyöhankkeessa pyritään yhdistämään ja visualisoimaan kaupungissa syntyvää avointa tietoa ja tarjoamaan päätöksentekijöille sekä tavallisille kaupunkilaisille havainnollisempi näkymä kaupungin toimintaan.

Yhdistelemällä ja visualisoimalla tietoa voidaan saada esiin mielenkiintoisia, piileviä yhteyksiä. Visualisoinnit voisivat havainnollistaa esimerkiksi sään ja liikennemäärien vaikutusta ilmanlaatuun eri alueilla. Hankkeessa hyödynnetään mahdollisimman laajasti tietoa, jota kaupungista kertyy: liikennemääriä, tietoliikennettä, verokertymää, kirjastojen käyttö- ja lainausmääriä ja niin edelleen. Tiedon keräämisessä hyödynnetään muun muassa pääkaupunkiseudun kuntien yhteistä Helsinki Region Infoshare -hanketta, joka jakaa Helsingin seudun tietovarantoja kaikkien saataville.

Nopea kaupungistuminen on merkittävimpiä muutoksia maailmassa. Vuonna 2008 ylitettiin merkittävä rajapyykki, kun ensimmäistä kertaa yli puolet maailman väestöstä asui kaupungeissa. Kaupungeissa kertyvän tiedon analysointi ja älykkäämpi hyödyntäminen ovat avainasemassa nopeasti kasvavien kaupunkien elinolojen ja talouden parantamisessa.  

Lisätietoja

IBM 
Viestintäosasto
Puh. (09) 459 5900

ibmficom@fi.ibm.com
 

Jätä kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.