Playce NORD 2012 on pohjoismainen, ruotsinkielinen lasten ja nuorten arkkitehtuurikasvatukseen keskittyvä seminaari ja työpaja Lahdessa.
PLAYCE NORD 2012 -tapahtumaan saapuu joukko pohjoismaisia arkkitehtuurikasvattajia, jotka ohjaavat ruotsinkielisen työpajasarjan Lahden Svenska skolan -koulun oppilaille 19.–20.4.2012. Työpaja pohjautuu Arkkitehtuurin työkalupakkiin, joka sisältää koululaisille suunnattuja tehtäviä. Pohjoismaiset ammattilaiset ovat suunnitelleet pakkiin uusia tehtäviä, joita ruotsinkielisen koulun oppilaat pääsevät kokeilemaan kahden päivän ajan. Tehtävät viimeistellään valmiiksi työpajakokemusten ja lasten antaman palautteen pohjalta.
Työpajan tuloksia sekä lasten ja nuorten arkkitehtuurikasvatuksen uusia tuulia esitellään kaikille avoimessa englanninkielisessä iltapäiväseminaarissa Lahden ammattikorkeakoulun Muotoilu- ja taideinstituutissa (Kannaksenkatu 22) 19.4.2012 klo 14.00–18.00.
Seminaarissa esiintyvät mm. lasten arkkitehtuurioopperan tuottaja Maria Nordin, puolalainen alan uran-uurtaja Darius Śmiechowski sekä pitkään Suomessa lasten ja nuorten arkkitehtuurikasvatuksen parissa työskennellyt Jaana Räsänen.
Hankkeen tavoitteena on lisätä arkkitehtuurikasvatuksen tunnettuutta sekä vahvistaa pohjoismaista alan osaamista ja verkottumista. Pyrkimyksenä on myös kehittää alan kasvatuksen eettisiä periaatteita.
Tapahtuman toteuttaa Alvar Aalto -akatemia, joka on järjestänyt lasten arkkitehtuurikasvatustyöpajoja vuodesta 2003 lähtien. Toinen järjestäjä on Playce ry, joka on kansainvälinen lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulutuksen verkostojärjestö. Playce on perustettu Alvar Aalto -akatemian järjestämien kansainvälisten lasten arkkitehtuurikasvatustyöpajojen jälkeen ja sillä on nykyään jäseniä 14 maassa.
Mari Forsberg
Tuottaja
Alvar Aalto Akatemia
Puh. 045 6790920
mari.forsberg@alvaraalto.fi
Jätä kommentti