Parannamme palveluja, kehitämme matkailija- ja elämyspalveluita sekä edistämme suomalaista saunakulttuuria. Sauna Finlandia rakennuttaa saunan sekä avanto-, uinti- ja hyvinvointikeskuksen Hernesaareen.
Hankkeessa kehitetään omaleimainen, kokonaisvaltaisten saunapalvelujen design-kohde. Rakennuspaikka on ainutlaatuisesti Helsingin keskustan tuntumassa ja silti ulkosaariston maisemassa. Hernesaaren kärjestä aukeavat upeat avomerinäkymät.
Rakentaminen on haluttu tehdä mahdollisimman matalana ja kapeana, etteivät alueen avoimet näkymät häiriinny. Rakennuksen sijoittelussa on huomioitu kevyen liikenteen reitit, jotka parantuvat rakentamisen myötä sekä tulevaisuudessa rakennettavien korttelien välisten puistoakselien avoimien näkymien säilyttäminen.
Rakennuksen porrastettu ulkokuori palvelee montaa tarkoitusta. Se toimii näkösuojana saunoille ja muodostaa alleen suojaisia katettuja ulkotiloja. Lamellit rikkovat korkeita aaltoja ja suojaavat rakennusta pärskeiltä. Ne suojaavat kestävän rakentamisen periaatteiden mukaisesti lasiseiniä auringon lämpökuormalta ja vähentävät näin rakennuksen jäähdytystarvetta.
Rakennuksessa on erikseen yleinen sauna ja tilaussaunat. Sisäänkäyntiaulan yhteydessä on kahvila ja pieni myymälä. Saunoilla ja kahvilalla on omat ulkoterassit meren puolella. Saunojen lauteilta avautuu näkymät avomerelle. Sauna Finlandiasta löytyy lisäksi uinti- ja avantouintimahdollisuus, paljuja ja konseptiin sopivia palveluita, kuten pesijöitä ja saunomiseen opastajia.
Hernesaari on ollut teollisuusaluetta mutta telakan vuokrasopimus umpeutuu 2012 lopussa ja alue rakennetaan uudeksi asuinalueeksi ja merellisen yritystoiminnan keskittymäksi. Alueelle ollaan tällä hetkellä laatimassa kaavaa ja asuinrakentaminen alkaa noin 10 vuoden kuluttua. Tätä ennen Helsingin kaupunki kehittää Hernesaaren aluetta risteilysatamana ja matkailukohteena.
Designsaunojen kokonaisuuden on suunnitellut Avanto Arkkitehdit. Aloite on tullut Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastolta. Hanketta konseptoi ja vetää Soul Productions Finland Oy.
Ville Iivonen
Projektinjohtaja
Soul Productions Finland Oy
Puh. 040 506 0422
ville@soulproductions.fi
Kommentit
Koskas tämä aukeaa tai on valmis?
Moi
Pyrimme nimenomaan tarjoamaan yleisen saunan myös hinnoittelun puolesta ihan kaikille avantouintimahdollisuuksineen - lisätietoja hinnoista yms. myöhemmin avattavalla websivulla.
Olisiko tämä sauna tavallisen ihmisen hintaluokassa.. Ihana kuull, että tulee lisää avantosaunoja, kun Rastilakin on epävarma jatkosta.Itse olen harrastanur avantouintia nuoresta
tytöstä, ja aion jatkaa niinkauan kun vaan pystyn.Rastilassa olen käynyt useamman vuoden
Jätä kommentti