Muotoilukasvatuksen työkalupakki

Kehitämme muotoilukasvatuksen työkaluja. Alakouluikäsille suunnitellun työkalupakin avulla voidaan muotoilukasvatuksen sisältöjä lähestyä toiminnallisesti pelien ja leikkien kautta. Työkalupakki sisältää pakkauksen, pelikortteja, tehtäväkortteja sekä paperinuken.

Keskeisiä käsiteltäviä aihealueita työkalupakin peleissä ja leikeissä tulevat olemaan lapsen oman arkiympäristön havainnointi, esineympäristön yhteydet oman identiteetin rakentumiseen, muotoiluprosessien ymmärtäminen sekä kestävän kehityksen teemat. Vaikka lähestymistapa on leikinomainen, on työkalupakissa vahvasti pedagoginen ote ja kriittisesti harkittu sisältö.

Työkalupakin kohderyhmänä ovat alakouluikäiset lapset, vaikkakin joitain osia pakista voi käyttää myös vanhempien lasten kanssa. Sitä käyttää opetuksen välineenä myös kotona, koulussa ja harrastustoiminnassa, sekä ohjatusti että itsenäisesti tutustuen. Työkalupakin sisältö on kuitenkin suunniteltu myötäilemään valtakunnallisen peruskoulun opetussuunnitelman sisältöjä.

Työkalupakki valmistui vuoden 2011 alussa ja sen pilotointi on aloitettu syksyllä 2011 Kariston koulussa Lahdessa. 

Työkalupakin suunnittelusta ja sisällön luomisesta sekä pilotoinnista vastaa taiteen maisteri Johanna Ruohonen ja graafisesta ilmeestä medianomi Anna Niiranen. 

Lisätietoja

Johanna Ruohonen
Muotoilija, Taidekasvatuksen maisteri
Puh. 044 572 7770
ruohonenjohanna(at)hotmail.com

Jätä kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.