Teemme muotoilua näkyväksi. Muotoilusta tulee designpääkaupunkivuonna osa Lahden kaupungin kulttuurikasvatusohjelmaa. Kohderyhmänä ovat Lahden kaupungin peruskoulujen viidesluokkalaiset, noin 950 oppilasta, ja heidän opettajansa.
Lahden kulttuurikasvatusohjelmassa jokaisella vuosiluokalla on 1-2 opetussuunnitelmaan perustuvaa lahtelaista kulttuurikäyntikohdetta. Vuonna 2012 ohjelmaan liitetään muotoilutyöpajat.
Mun pulpetti -muotoilutyöpajat pidetään mukaan ilmoittautuneilla kouluilla tammi-helmikuussa 2012. Tavoitteena on parantaa oppilaan omaa työpistettä ja tutustua samalla muotoiluprosessiin sekä materiaalin ja käyttötarkoituksen yhteyteen.
Työpajat ohjaa opettaja Taide- ja muotoilukoulu Taikasta, joka on Lahden ammattikorkeakouluun kuuluvan Muotoilu- ja taideinstituutin yksikkö. Taikan opettaja valmistelee myös johdantomateriaalin, joka jaetaan luokanopettajille etukäteen.
Hankkeen järjestää Lahden kaupungin perusopetuspalvelut.
Susanna Koponen
Perusopetuksen kulttuurikoordinaattori
Lahden kaupunki
Puh. 050 398 5775
susanna.koponen@lahti.fi
Jätä kommentti