Parannamme lasten ja nuorten mahdollisuuksia osallistua oman ympäristönsä suunnitteluun. Muotoile!maa-työpajassa 6-13-vuotiaat pääsevät osallistumaan oman koulunsa tai päiväkotinsa ympäristön suunnitteluun. Työpajassa suunnitellaan leikittävä teos esimerkiksi koulun yleisiin tiloihin tai pihalle.
Tavoitteena on lisätä yhteistyötä ja korostaa yhdessä vaikuttamisen merkitystä muotoilukasvatuksen avulla. Oma kädenjälki on helppo tunnistaa fyysisen teoksen toteutuksesta. Tavoitteena on myös kasvattaa Espoon kaupungin palvelutarjoomaa Muotoile!maan kaltaisilla osallistavilla toimintamalleilla. Prosessin kuvaaminen on tärkeä osa hanketta.
Muotoile!maahan saapui 12 projektiehdotusta Espoon kaupungin kouluilta ja päiväkodeilta. Näistä valittiin kolme vuoden 2012 projekteiksi. Kohteet ovat Iivisniemen koulu, Kiltakallion lastentalo ja Nöykkiönlaakson koulu.
Iivisniemen koulun projektissa toteutetaan piha-aluetta rajaava rakennelma. Rakennelma suunnitellaan yhdessä koulun henkilökunnan ja oppilaiden kanssa. Koulun toive on, että suunnitteluun pääsevät osallistumaan kaikki halukkaat ja projekti pyritään toteuttamaan läpi kaikkien luokkatasojen. Valmis teos julkistetaan ennen koulujen loppua toukokuun 2012 aikana.
Kiltakallion lastentalon projektissa suunnitellaan yhdessä esikoululaisten kanssa leikkiväline lastentalon pihalle. Toteutuessaan projekti sisältää muotoilutyöpajan ja sen aikana lasten suunnitteleman leikkivälineen toteutuksen. Valmis teos julkistetaan huhti-toukokuussa 2012.
Nöykkiönlaakson koulun projektissa suunnitellaan perinteisiä pihaleikkejä tukevia rakennelmia. Pihaleikkejä ja niissä tarvittavia asioita suunnitellaan yhdessä oppilaiden ja koulun henkilökunnan kanssa. Valmiit teokset julkistetaan ennen joulua 2012.
Hankkeen järjestää Espoon kaupunki.
Niko Riepponen
Puuseppä
Espoon kaupunki
Puh. 046 877 1927
niko.riepponen@espoo.fi
Jätä kommentti