Kallion paviljongit - Tarinoiden ja ideoiden kerääminen

Kuuntelemme asukkaitamme. Kallion kirjaston takana sijaitsevaan Matti Heleniuksen puistoon pystytetään neljä kevytrakenteista telttaa Kallion paviljongeiksi.

Paviljonkien tavoitteena on lisätä asukkaiden mahdollisuuksia ideoida asuinalueensa tulevaisuutta samalla kun heidän kertomansa kaupunkitarinat tuovat lisäväriä kaupunginosan omaleimaiseen historiaan. Ihmisten kohtaaminen  ja tarinoiden kertominen lisää alueen yhteisöllisyyttä.  Asukkaiden toiveet myös tuovat aineksia alueen julkisten palvelujen kehittämiseen.

Kallion paviljongeissa kerätään muistoja ja kaupunkitarinoita Kallioon ja Kallion kirjastoon liittyen. Alueen kirjailijat, artistit, ryhmät ja toimijat saavat paviljongeista esiintymis- ja esittäytymistilan. Monet alueella toimivat yhteisöt, järjestöt ja seurat ovat kirjaston aktiivisia yhteistyökumppaneita. Paviljongeissa myös aktivoidaan alueen asukkaita ideoimaan Kallion ja kirjaston tulevaisuutta.

Kallion Paviljongeissa on toimintaa maanantaista 13.8. torstaihin 16.8. klo 14-18 ja perjantaina 17.8. klo 10-16.

Hankkeen järjestää Kallion kirjasto.

Lisätietoja

Kirsti Tuominen
Kirjastonjohtaja
Helsingin kaupunginkirjasto, Kallion kirjasto
Puh. (09) 3108 5653
kirsti.tuominen@hel.fi

Jätä kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.