Rakennetaan kaupunki!

Tutustumme lasten kanssa arkkitehtuuriin ja kaupunkisuunnitteluun oopperaesityksen, performanssien, lyhytelokuvien ja kuvataiteen kautta. Keskeisenä ajatuksena on arkkitehtuurin, klassisen musiikin ja esitystaiteen yhdistäminen kaikilla aisteilla koettavaksi elämykseksi.

Rakennetaan kaupunki! on maaliskuussa 2012 ensi-iltansa saava lasten arkkitehtuuriooppera, jonka pääosassa on tulevaisuuden Helsinki, Helsinki vuonna 2062. Oopperan esiintyjät, lavastajat ja puvustajat ovat Kaisaniemen ala-asteen oppilaita. Koulun 4C-luokkalaiset, opettajansa Satu Hakulisen johdolla, laulavat ja näyttelevät oopperan. Rinnakkaisluokka 4A suunnittelee puvustuksen ja lavastuksen opettajansa Peki Kaipiaisen kanssa.

Esitysten lisäksi projektiin liittyy arkkitehtuurikasvatuksellisia työpajoja ja opetusmateriaalia.

Yhteistyössä Arkkitehtuurimuseon kanssa tehtävän hankkeen tuottaja on arkkitehti Maria Nordin ja musiikillinen johtaja on kapellimestari Anna Rombach. Ohjauksesta vastaa teatteriohjaaja Jorge Raedó ja opetusmateriaalin tuottamisesta  taidekasvattaja Eeva Astala.

Muita projektiin osallistuvia henkilöitä ovat muusikot Reino Nordin ja Antti Lauronen, visuaalisesta ilmeestä vastaava graafinen suunnittelija Tuomas Kortteinen, making-of-videon tuottaja Konsta Ronusti sekä tulevaisuuden instrumentin osaksi oopperaa suunnitteleva arkkitehti Tuomas Toivonen.

Lastenoopperan Wir Bauen eine Stadt on alunperin säveltänyt saksalainen Paul Hindemith vuonna 1930. Rakennetaan kaupunki! on oopperan ensimmäinen suomenkielinen produktio sitten vuoden 1934, jolloin se nähtiin Viipurissa lapsikuoron esittämänä.

Lisätietoja

Jorge Raedo (englanti, espanja)
Ohjaaja
+35844 5566041
jorge.raedo@yahoo.es

Eeva Astala (suomi, englanti)
Opetuksen tuottaja
+35840 6862155
eeva.astala@gmail.com

Jätä kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.