Meidän on muotoiltava veden tulevaisuus. Wonderwater-hankkeen tarkoituksena on välittää tietoa globaaleista ja paikallisista vesikysymyksistä sekä lisätä tietoisuutta veden merkityksestä arkielämässä. Ensimmäinen Wonderwater-tapahtuma järjestetään Helsingissä ja sen ympäristössä vuonna 2012 yhdessä Aalto-yliopiston ja WWF Suomen kanssa.
Yhteistyössä WWF Suomen kanssa järjestettiin kaikille avoin Wonderwater Frozen Lights viikonlopputapahtuma, jossa 15 johtavaa pohjoismaista muotoilijaa ja arkkitehtia toteutti vaikuttavan jäälyhtyinstallaation Helsingin Senaatintorille. Jotta ihmiset tiedostaisivat paremmin vesijalanjäljen merkityksen, kullekin muotoilijalle annettiin 150 litran jääkimpale, mikä vastaa suomalaisen päivittäin käyttämää vesimäärää. Kaksi valtavaa 4000 litran jäälohkaretta puolestaan havainnollistivat suomalaisen päivittäistä vesijalanjälkeä.
Tieto on valtaa, mutta voiko se olla myös kaunista? Wonderwater-julistekampanja Helsingin kaduilla havainnollistaa tavallisen suomalaisen ruuan vesijalanjälkeä. Wonderwater kutsuttiin yhdessä Aalto-yliopiston kanssa osallistumaan markkinointikampanjaan, jonka Idealist Group toteutti WDC Helsinki 2012 tapahtumaa varten. Sillä pyritään edistämään hankkeita, joissa infografiikkaa hyödynnetään taitavasti monimutkaisen tiedon esittämisessä.
Wonderwater Café: Kuinka paljon vettä sinä syöt? on yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa toteutettu pop-up-hanke, jonka tapahtumapaikkana on paikallinen kahvila. Tarkoituksena on välittää tietoa ruuan vesijalanjäljen käsitteestä kiehtovalla ja innostavalla tavalla. Kahvilan olemassa olevan ruokalistan pohjalta kootaan erityinen Wonderwater-jalanjälkeä kuvaava ruokalista, jossa eritellään kunkin ruokalajin vesijalanjälki ja käytetyn veden alkuperä. Oikean tiedon avulla voimme tehdä vastuullisempia ja kestävämpiä valintoja. Hankkeen pilottitapahtuma järjestettiin onnistuneesti Beijing Design Week 2011 tapahtumassa, ja Helsinkiin se saadaan kesällä 2012.
Wonderwater-hakkeen kuraattorit Jane Withers ja Kari Korkman ovat myös kahden veden tulevaisuudesta kertovan näyttelyn taustalla: Surface Tension: the future of water (Dublinin Science Gallery) ja 16 Steps Closer (Vilnan taideakatemia).
Keskeinen osa Wonderwater-hanketta on sivusto www.wonderwater.fi, jonne on koottu veteen liittyvää tietoa, kertomuksia ja mytologioita Helsingistä ja suomalaisesta kulttuurista. Sen rinnalle on tulossa Wonderwater Helsinki App, navigointityökalu, joka opastaa tutustumaan kaupunkiin veden näkökulmasta. Se vie vierailijat ja paikalliset asukkaat tutkimusmatkalle Helsingin vesien psykomaantieteeseen.
Wonderwater tapahtuman kuraattoreina toimivat Jane Withers ja Kari Korkman.
Jane Withers
Kuraattori
Puh. +44 20 77271505
jw@janewithers.com
Jätä kommentti