Teemme avoimempaa ja aktiivisempaa kaupunkia. Helsinkiin suunnitellaan uutta keskustakirjastoa, eli julkista, kaikille avointa kaupunkitilaa, joka on kiinteässä vuorovaikutuksessa kaupunkilaisten sekä oman ympäristönsä kanssa.
Keskustakirjasto sijoittuu Helsingin ydinkeskustaan, Töölönlahden alueelle. Rakennuksen on tarkoitus valmistua itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlavuonna 2017.
Helsingin keskustakirjaston suunnittelusta järjestetään kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu. Arkkitehtuurikilpailulla haetaan keskustakirjastolle suunnitteluratkaisua, joka vastaa ainutlaatuisen ja symbolisesti merkittävän sijaintipaikan vaatimuksiin. Rakennuksen tulee olla arkkitehtuuriltaan korkeatasoinen ja aikaa kestävä. Sen tulee olla puhutteleva sekä tulevaisuuden kirjaston toimintaa mielenkiintoisella tavalla ilmentävä. Rakennus tarjoaa myös korkeatasoiset, viihtyisät, teknisesti ja tilallisesti joustavat puitteet, sen tulee olla ekotehokas ja sekä taloudellisesti että teknisesti toteuttamiskelpoinen.
Keskustakirjasto on uusinta kehitystä ilmentävä kirjasto, joka tukee kansalaisia toimimaan yhteiskunnan jäseninä ja antaa iloa elämään. Se on merkittävä investointi tulevaisuuteen maassa, jossa kirjasto on kaikkein eniten käytetty kulttuurilaitos. Keskustakirjasto on paitsi fyysinen rakennus, myös uudenlainen asiakkaitaan kirjastotilassa sekä verkossa palveleva digi¬taalinen kirjasto. Se yhdistää fyysisen kirjaston ja verkkosisällöt näkyviksi kirjaston tiloissa perinteiseen aineistoon nivoutuen.
Helsingin keskustakirjaston kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun järjestää Helsingin kaupunki.
Pirjo Lipasti
Projektisuunnittelija
Helsingin kaupunki
Puh. 040 336 1058
pirjo.lipasti@hel.fi
Jätä kommentti