Virka Galleria

Kaikille kaupunkilaisille ja matkailijoille avoin Virka Galleria tuottaa näyttelyitä, tapahtumia ja elokuvaesityksiä Helsingin kaupungintalossa. Näyttelyt esittelevät  erityisesti Helsinkiä eri näkökulmista: historiaa, arkkitehtuuria, ihmisiä, ajankohtaisia ilmiöitä ja taidetta.

Muotoilijat ’12
25.1.-25.3.2012

Muotoilijat ’12 -näyttely on muotoilualan järjestöjen Teollisuustaiteen Liitto Ornamo ry:n ja Grafia ry:n antama panos Suomen nykymuotoilun tunnetuksi tekemiseen. Muotoilijat 2012 -kiertonäyttely ja sen yhteydessä ilmestyvä julkaisu valottavat alan monipuolisuutta ja kertovat muotoilijoiden arkipäivän työskentelystä.

Pää ja sydän - Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina
4.4.-17.6.2012

Kaksiosaiseen näyttelyyn liittyy Virka-gallerian elämyksellinen näyttely sekä Leijonakorttelin kiertävä osuus, jossa itse kaupunki on näyttelyesineenä. Näyttelyn läpikäyvinä näkökulmina ovat pääkaupunkius, monikulttuurisuus ja ”syke”.

Woodism
29.6.-2.9.2012

Virka Galleria toteuttaa yhteistyössä Lahden ja Pro Puu ry:n kanssa näyttelyn puuarkkitehtuurista ja puun monipuolisesta käytöstä ja merkityksestä suomalaisessa muotoilussa. Näyttelyyn kuuluu kiehtova Helsinkiin liittyvä osa: Kaivopuistosta muutama vuosi sitten kaadetuista jalavista on näyttelyyn veistetty huonekaluja ja muita pienempiä esineitä.

Unelmia Helsingissä
14.11.2012-13.1.2013

Kaikki helsinkiläiset on kutsuttu osallistumaan vuonna 2012 toteutettavaan näyttelyyn lähettämällä unelmiaan Virka-galleriaan. Myöhemmin valittava työryhmä, joka tulee koostumaan mm. muotoilun, arkkitehtuurin ja kuvataiteen edustajista, luo näistä unelmista taideteoksia, tiloja ja kokemuksia – näyttelyn, jossa jokainen meistä voi kokea yhteisten unelmien vaikutuksen.

Flush
23.3.– 30.9.2012

Kaupungintalon legendaariset saniteettitilat saavat toisen ulottuvuuden näyttelyn muodossa, kun Virka Galleria toteuttaa yhdessä Suomen Valokuvataiteen liiton kanssa miesten ja naisten WC:issä ainutlaatuiset vessataidenäyttelyt. Kävijöille luodaan ajatuksia herättävä kokemus musiikkimaailman, taide-elementtien ja valokuvan keinoin. 

Lisätiedot

Kirsi Hasu
näyttelypäällikkö
Virka Galleria
Puh. (09) 310 36 261
kirsi.hasu@hel.fi

 

Jätä kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.