Designmuseo

Designpääkaupungin keskeinen kohtauspaikka, Aalto-yliopiston opiskelijoiden suunnittelema puupaviljonki, nousee Designmuseon ja Suomen arkkitehtuurimuseon väliselle piha-alueelle. Myös museoiden toiminta laajenee ulos pihalle ja katutasolle.

Vapun 2012 jälkeen avautuvassa paviljongissa järjestetään monenlaista ohjelmaa - workshopeja, kansainvälisiä ja kotimaisia huippupuheenvuoroja, kommentteja designpääkaupungin muuhun ohjelmistoon ja erilaisia tempauksia.

Designmuseon vuoden 2012 koko tarjonta on osa designpääkaupungin ohjelmaa. Designmuseon runsas ohjelmatarjonta hemmottelee vuoden aikana kaikenikäisiä kävijöitä. Vuoden 2012 alussa ehdit vielä tutustua Hyppää ruutuun! – Suuri suomalainen sarjakuva -näyttelyyn. Tammikuun lopussa avautuva Designworld-näyttely kertoo, miten muotoilu tekee arjesta turvallisempaa.

Kesäkaudella Designmuseossa nähdään suomalaisen muotoilun iki-ihanat kultakauden klassikot 1950–60-luvuilta Tulevaisuuden rakentajat -näyttelyssä, joka tuo esille myös harvinaisempia muotoilun aarteita. Designgalleria 12 -näyttelysarja esittelee kuukausittain eturivin suunnittelijoiden tuotantoa kotimaasta ja ulkomailta. Vuoden 2012 näyttelyihin liittyy myös runsaasti erilaisia työpajoja ja ohjelmaa. 

Lisätiedot

Aila Svenskberg
Tiedottaja
Designmuseo
Puh. (09) 6220 5420
aila.svenskberg@designmuseum.fi

Jätä kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.