Design monimuotoisessa yhteiskunnassa

Kansainvälinen kulttuurikeskus Caisa on Helsingin kaupungin kulttuurikeskuksen alainen yksikkö, jonka tehtävänä on erityisesti edistää hyviä etnisiä suhteita Helsingissä, tukea ulkomailta Helsinkiin muuttaneiden kulttuurista kotoutumista, tarjota helsinkiläisille monimuotoista kulttuuritarjontaa eri kielillä, sekä tuoda tietoa eri kulttuureista helsinkiläisille ja suomalaisesta yhteiskunnasta tänne muuttaneille. Caisa torjuu ennakkoluuloja ja rasismia erityisesti kulttuurin keinoin.

Designpääkaupunkivuonna Caisa järjestää sarjan kansainvälisiä tapahtumia ja näyttelyitä.

Jonglöörin  muistiinpanoja: Espanja kohtaa Suomen 9.1.-29.3.2012

Manuel Estrada on Espanjan tunnetuimpia graafikkoja. Hänen näyttelynsä yhteydessä järjestetään erityisesti eri taustaisille nuorille suunnattuja työpajoja, joissa Estrada kertoo menetelmistään ja näkemyksistään. El Centro Atlantico de arte Modernossa (CAAM) 2010 ensi kertaa esillä ollut näyttely aloittaa kiertueen Euroopassa ja Amerikassa Helsingistä.

Turkey Meets Finland 10.4.-14.6.2012

Turkin johtavat muotoilijat esittäytyvät koru- ja kangasmuotoiluun sekä teolliseen muotoiluun keskittyvässä näyttelyssä. Näyttelyyn liittyy myös oheistapahtumina luentoja, design-näytöksiä, konsertti ja työpajoja.   

Finland Meets Uganda 6.8.-12.10.2012

Lincoln Kayiwa syntyi arkkitehtiperheeseen Kampalassa, Ugandassa 1979. Hän valmistui taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta 2007, jonka jälkeen hän perusti oman designyhtiö KAYIWA Oy:n, joka keskittyy innovatiivisten, esteettisen ja funktionaalisten tuotteiden luomiseen. Lincoln Kayiwa on suunnitellut mm. Artekille. Näyttelyyn liittyvät olennaisesti Kayiwan ideoimat ja toteuttamat koululaisille ja päiväkotilapsille suunnatut työpajat, joissa tutustutaan muotoiluun kierrätysmateriaaleja käyttäen. 

Japan Meets Finland 19.10.-20.12.2012

Takuyo Kawachin maalauksia esittelevän näyttelyn yhteydessä tutustaan myös huonekalusuunnitteluun, sisustussuunnitteluun, lasin muotoiluun sekä kirjojen sidontaan. Tarjolla on myös japanilaisen keramiikan, sisustussuunnittelun ja paperituotteiden työpajoja.

Lisätiedot

Johanna Maula
Johtaja
Kansainvälinen kulttuurikeskus Caisa
Puh. 050 522 2960
johanna.maula@hel.fi

Jätä kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.