100 vuotta sitten perustetun Ornamon jäsenillä oli tehtävä: uuden vuosisadan näkyväksi tekeminen teollisuuden ja taiteen keinoin. Tämän “muotoilun vuosisadan” saavutukset ovat merkittäviä, ja ne nivoutuvat yhteen Suomen historian, identiteetin, unelmien ja arjen muotoutumisen kanssa.
Muotoilijan tehtävänä on aina ollut tulevan tekeminen, sen mahdollisuuksien hahmottaminen ja tulevaisuuden laadusta huolehtiminen. Teollisuustaiteen Liitto Ornamon 100-vuotisnäyttely Tulevan perinne nostaa esille suomalaisen muotoilun tarinan, sen seuraavan luvun, jota juuri nyt käsikirjoitetaan. Muotoilua on soviteltu Suomen seuraavaksi kansalliseksi hankkeeksi, kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin lähteeksi sekä globaalien haasteiden ratkomiskeinoksi.
Näyttelyn painotus on ajankohtaisen muotoilun ja muotoilijoiden esittelyssä, historiaa ja perinnettä unohtamatta. Tarkastelun keskiöön sijoitetaan muotoilja, hänen taitonsa ja tekonsa. Esillä olevien esineiden, suunnitelmien ja teosten lisäksi haastatteluaineisto antaa tekijälle äänen ja kasvot. Haastattelujen kautta käsitellään omaa työtä, sen merkitystä ja tavoitteita, muotoiljan suhdetta käyttäjään, kuluttajaan, tilaajaan ja yleisöön sekä esillepantujen töiden kautta muodotuvaa kuvaa tulevaisuudesta ja muotoiljan roolia sen määrittelemisessä. Näyttelyaineistosta kootaan pieni julkaisu. Näyttelyn aikana Taidehallissa järjestetään sarja tapahtumia ja keskusteluja. Tulevan perinne näkyy myös kaupunkikuvassa ja satelliittinäyttelynä Lasipalatsin aukiolla.
Näyttelyn kuraattorina toimii Tuomas Toivonen
Salla Heinänen
Pääsihteeri
Teollisuustaiteen Liitto Ornamo
Puh. 0400 221 143
salla.heinanen@ornamo.fi
Jätä kommentti