Designpääkaupungin keskeinen kohtauspaikka, Aalto-yliopiston opiskelijoiden suunnittelema puupaviljonki, nousee Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon väliselle piha-alueelle. Myös museoiden toiminta laajenee ulos pihalle ja katutasolle.
Vapun 2012 jälkeen avautuvassa paviljongissa järjestetään monenlaista ohjelmaa – workshopeja, kansainvälisiä ja kotimaisia huippupuheenvuoroja, kommentteja designpääkaupungin muuhun ohjelmistoon ja erilaisia tempauksia.
Arkkitehtuurimuseon vuoden 2012 koko tarjonta on osa designpääkaupunkivuoden ohjelmaa. Museon ohjelmiston pääteemoina ovat asumisen ympäristöt ja kestävä kehitys. Vuoden avaa suomalaista arkkitehtuuria ulkomailla esittelevä Seven Connections videoteos ja näyttely. Helmikuussa esitellään vastajaetun Alvar Aalto -mitalin saaja.
Maaliskuussa museon valtaa poikkitaiteellinen projekti Rakennetaan kaupunki, joka tutustuttaa lapset arkkitehtuuriin ja kaupunkisuunnitteluun oopperaesityksen, performanssien, lyhytelokuvien ja kuvataiteen kautta. Maaliskuussa avautuva Rantaviivoja – kaupunki veden äärellä esittelee veden tuntumaan rakentuneita asuinalueita WDC-Helsinki -kaupunkien alueella.
Kesän alussa julkistetaan suomalaisen nykyarkkitehtuurin kaksivuotiskatselmus uusitulla konseptilla. Toinen kesänäyttely Muutos avaa näkymiä kestävän rakennetun ympäristön suunnittelun, toteutuksen ja käytön vaikutuksista ja mahdollisuuksista planeettamme elinkelpoisuuden säilyttämiseksi.
Syksyllä museoon saapuu kansainvälinen kiertonäyttely Snøhetta-arkkitehtitoimistosta, joka on noussut maailmanmaineeseen mm. Aleksandrian kirjaston ja Oslon oopperatalon myötä. Näihin ja muihin vuoden 2012 näyttelyihin liittyy myös runsaasti erilaista ohjelmaa.
Jätä kommentti