Amos Andersonin taidemuseon valtaa syyskesällä muotia, taidetta, tanssia ja musiikkia yhdistävä poikkitaiteellinen näyttely nimeltään Boutique. Annamari Vänskän kuratoima näyttely yhdistää visuaaliset, materiaaliset, musiikilliset ja tanssilliset taiteet yhdeksi suureksi kokonaistaideteokseksi. Boutique muistuttaa nimensä mukaisesti muotitaloa: arkkitehdit Jaakko Pesonen ja Klaus Aalto muuttavat museotilan shop-in-shopeja sisältäväksi tilaksi, joihin taiteilijat ja sunniitelijat rakentavat yhteistyöhön perustuvat teoksensa. Näyttelyn tunnuskuvat perustuvat kuvataiteilija Rauha Mäkilän ja valokuvaaja Jualiana Harkin yhteistyönä valmistamiin valokuviin ja Mäkilän maalauksiin. Esillä olevien teosten musiikin ja äänimaailman suunnittelee Uuden Musiikin Orkesteri UMO:n piirissä toimiva Vellu "DJ Slow" Maurola. Näyttely on osa World Design Capital Helsinki 2012 virallista ohjelmaa.
Kuvataiteilija Tero Puhan ja vaatesuunnittelija Teemu Muurimäen teoksen pääosassa on ylellinen parfyymi nimeltä Body Beautiful (Remix). Taiteilijapari pohtii teoksessaan brändäämistä ja sitä, miten tuotteesta rakennetaan visuaalisin keinoin haluttava tuote.
Kuvataiteilija Katja Tukiainen ja muotisuunnittelija Samu-Jussi Koski toteuttavat näyttelyyn Tyttöevakot -nimisen installaation. Tukiaisen on suunnitellut patsaista koostuvan tyttöarmeijan, jolle Samu-Jussi Koski suunnittelee karjalaisvaikutteisen vaatemalliston. Työparin teos kertoo tarinaa, joka on sekä lumoava että poliittinen ja jossa hyvä voitta pahan.
Muotisuunnittelija Paola Suhosen ja kuvataiteilija Mikko Ijäksen teoskokonaisuus rakentuu muotiin olennaisesti liittyvien videoiden varaan. Installaation muotoon rakennetun teoskokonaisuuden perustana ovat Los Angelesissa elokuvaohjausta opiskelevan Paola Suhosen lyhytelokuvat, joiden päälle Ijäs maalaa iPhone-tekniikalla omia maalauksiaan.
Vaatesuunnittelija Timo Rissasen ja tilataiteilija Salla Salinin esitysinstallaatio 15% kommentoi vaateteollisuuden kuluttajalle näkymätöntä puolta. Teos nostaa esiin kysymyksiä globaalin markkinatalouden todellisesta hinnasta muodostamalla museoon tuotantolinjan, jossa valmistetaan ”halpoja”, valkoisia t-paitoja.
Kuvataiteilija Jani Leinosen ja kenkäsuunnittelija Minna Parikan teoksessa korostuu muodin ja taiteen linkittyminen surrealistisen tilateoksen muodossa. Taiteilijapari rakentaa museoon kolmihuoneisen tilainstallaation, jossa pääosaa esittävät Leinosen poptaiteesta ammentava tapetti ja Parikan Boutiqueta varten suunnittelemat kengät
Kuvataiteilija Heidi Lunabba ja taiteilijaduo Tärähtäneet Ämmät (aka Katriina Haikala ja Vilma Metteri) tuottavat näyttelyyn Cultural Dresscode -nimisen yhteisötaideprojektin. Sen tavoitteena on tutkia erilaisten ryhmien tapaa erottautua ja rakentaa omaa identiteettiään tyylin ja pukeutumisen kautta. Taiteilijaryhmä kutsuu ihmisiä osallistumaan teokseen ja kertomaan, millaiseen ryhmään he tuntevat kuuluvansa. Osallistujien vastausten perusteella ryhmä rakentaa museoon sovituskoppeja, joissa projektin tuottamat tutkimustulokset esitellään yleisölle valokuvien ja videoiden avustuksella.
Koreografi Anna Mustonen, vaatesuunnittelija- ja valokuvaajapari Jasmin Mishima ja Federico Cabrera (Gilles et Dada), videotaiteilija Timo Wright, äänisuunnittelija Heidi Lind sekä tanssijat Saara Töyrylä ja Masi Tiitta yhdistelevät teoksessaan ennakkoluulottomasti tanssia, muoti- ja äänisuunnittelua sekä videotaidetta. Teos pohtii, miten vaate muokkaa olemistamme, liikkumistamme ja identiteettiämme.
Kaj Martin
Intendentti
Amos Andersonin taidemuseo
Puh. (09) 6844 4632
kaj.martin@amosanderson.fi
Jätä kommentti