Takaisin töihin siitä

Jaahas. Siellä on mieli alkanut hieman vaellella. Lounaalla nautittu vasikanposki ja espresso eivät taaskaan piristäneet, mikä siinä vasikanposkessa on, se ei koskaan piristä, vaan saivat aikaan motivoimattoman, levottoman olon.

Töitä pitäisi tehdä, vastata kymmeniin meileihin, kirjoittaa raporttia, tehdä hyvä luoja yksi päätöskin, mutta kun taas on niin emmätiä vetämätön olo on.

Ja siinä sitä taas ollaan.

Ensin on klikattu muutamaa niistä kymmenistä linkeistä, joita on päivän aikana sadellut, niin paljon näkemyksiä Whitney Houstonin kuolemasta, niin paljon kuvia hassuista nisäkkäistä. Sitten on vaihdettu uusi kuva Facebook-profiiliin, nyt se on kuva seinästä viime kesän Venetsian matkalta, se jotenkin kuvaa seinää, Venetsiaa tai jotain se kuvaa.

Sitten on käyty katsomassa vähän uutissivustoilta, mitä maailmassa tapahtuu, maailman seuraaminen, se on tärkeää duuninkin kannalta, ja lopulta on päädytty kaikista maailman sivuista tänne designpääkaupungin sivuille, täällä näyttäisi olevan jokin kolumni, joka kertoo jostain tai ei, ja ehdin lukea sen ennen kuin työpäivä on taas ohi.

Miten tässä näin kävi?
 
Ihminen valehtelee itselleen aamusta iltaan, päivästä toiseen. Usko omiin kykyihin, tulevaisuuteen ja itsensähallintaan on aina suurempi kuin mitä oma henkilöhistoria todistaa.

Ihmisen itsepetoskyky on versio siitä kulttuurillisesta kliseestä, jossa jokaisella meistä on romaani pöytälaatikossamme, vaikka kovalevyllä on vain tiedosto nimeltä Romaani, josta löytyy kaksi ranskalaista viivaa:  ”Jotain talouselämästä” ja ”Eno yksi hahmoista?”.

Samalla tavoin me teemme työtä, itseämme pettäen ja itseemme pettyen.

Usein päivät alkavat hyvin. Tulet pirteänä töihin, täynnä ideoita ja ratkaisuja ongelmiin. Sitten avaat työpaikan oven, tietokoneesi, suusi ja kaikki pysähtyy: vastaat meileihin asioista, jotka pitäisi hoitaa muulla tavoin kuin meileillä; istahdat palaveriin asiasta, joka pitäisi hoitaa muutenkin kuin palaverin avulla ja huomaat, että kas, näin haaveesi tuhoutuvat, aikasi varastetaan sinulta, ja palaverit päättyvät vasta lounaaseen.

Lounaalla tapaat ystäväsi, joka on kadottanut itsensä samanlaiseen työpäivään. Haluatte puhua mistä tahansa muusta kuin töistänne.

Ja nyt istut siinä. Luet hajamielisenä tätä tekstiä samalla kun yrität järkeistää iltaasi. Piru vie, taitaa olla sinun vuorosi viedä poika jääbalettiharjoituksiin. Ehkä voisit tehdä töitä jäähallilla? Tai autossa? Onneksi harjoitusten jälkeenkin voi vielä tehdä pari kolme tuntia töitä väsyneenä ja virheille alttiina.
   
Ja niin ne päivät kulkevat, epäonnistuneesta itsehallintayrityksestä toiseen. Jotain pitäisi ehkä tehdä.

Redesigning 925 on designpääkaupunkihanke, jossa yritetään hahmottaa ja organisoida työviikko uudestaan. Projektin tuloksia julkaistaan muun muassa kirjojen muodossa syksyllä. Sitä ennen voi ehkä itsekin miettiä, onko tämä se oikea tapa tehdä töitä, viettää suurin osa valveillaoloajastaan. Tämän tekstin olisi voinut lukaista liikennevaloissakin. Ei tähän olisi kannattanut kuluttaa työpäivästä hetkeäkään.