Vantaa

Yksi asia määrittää Vantaata ylitse muiden: lentokenttä.

Moninkertaisesti palkittu Helsinki-Vantaan lentoasema on yksi Euroopan merkittävimmistä vaihtokentistä.

Sen kautta kulki vuonna 2011 lähes 15 miljoonaa matkustajaa. Kansainvälisiä vaihtomatkustajia oli noin 25 prosenttia kansainvälisestä liikenteestä. Heistä monet ovat joko matkalla Aasiaan tai tulossa sieltä ja jatkamassa Suomen kautta edelleen jonnekin. Se ei ole sattumaa. Suorin reitti Aasian ja Euroopan välillä kulkee juuri Helsinki-Vantaan kautta. Siinä mielessä Vantaan sijainti maailmankartalla on ainutlaatuinen.

Vantaa on lähellä paitsi Tokiota, Hong Kongia ja Pekingiä, myös Helsinkiä. Matka Vantaalta Helsingin ydinkeskustaan kestää noin 20 minuuttia ja sen voi taittaa vaikkapa paikallisjunalla. Lentoasemalta Helsingin ydinkeskustaan pääsee noin puolessa tunnissa esimerkiksi linja-autolla. Vuonna 2014 liikkuminen Helsingin ja lentokentän välillä helpottuu entisestään, kun uusi Kehärata aloittaa liikennöintinsä. Kehäradan myötä Vantaasta tulee entistäkin merkittävämpi osa pääkaupunkiseudun metropolialuetta.

Tässä kaikessa designilla, hyvällä suunnittelulla, on täysin keskeinen merkitys. Harva asia maailmassa pitää sisällään enemmän erilaista designia kuin lentokenttä. Designpääkaupunkina toimiminen antaa Vantaalle erinomaiset mahdollisuudet kehittää entisestään paitsi lentoaseman myös koko kaupungin toimintaa.

Toki Vantaa on muutakin kuin vain kiitoratoja ja nousevia sekä laskeva lentokoneita. Esimerkiksi Tiedekeskus Heureka, viihdekeskus Flamingo ja Suomen Ilmailumuseo ovat Vantaan suosituimpia käyntikohteita. Kulttuurin ystäville Vantaa tarjoaa vuosittain laajan valikoiman konsertteja, teatteri- ja tanssiesityksiä ja näyttelyitä.  Tasokkaat hotellit ja kokous- ja kongressipaikat sijaitsevat kätevästi lentoaseman läheisyydessä. Vantaalle on helppo tulla.

Uutisia

21/05/2012

Kalenterissamme on muun muassa seuraavia tapahtumia.

21/05/2012

Tervetuloa Paviljonkiin, designpääkaupunkilaisten olohuoneeseen. Ohessa nostoja Paviljongin ohjelmasta.

18/05/2012

Kaupunki täyttyy jälleen pop-up ravintoloista huomenna lauantaina, kun vietetään suurta suosiota keränneen Ravintolapäiv...

15/05/2012

Vielä ehdit mukaan toiminnantäyteisille Vantaan kaupunkijuhlille!