Suomen toiseksi suurimman kaupungin historia on pitkä. Ihmisasutusta alueella arvellaan olleen jo 9 000 vuotta sitten. Espoosta löytyy myös koko pääkaupunkiseudun mahdollisesti vanhin säilynyt rakennus, 1490-luvulta peräisin oleva keskiaikainen kivikirkko.
Nykyisin Espoo tunnetaan nuorekkaana ja dynaamisena kasvukeskuksena, joka on osoittanut pystyvänsä uudistumaan toistuvasti teknologian viimeisimpiä suuntauksia ja visioita taitavasti hyödyntäen
Designpääkaupunkina toimiminen tarjoaa Espoolle mahdollisuuksia paitsi kaupunkikulttuurin myös kaupungin tarjoamien palveluiden kehittämiseen. Espoon tiedemaailma, kotimaiset ja kansainväliset yritykset, sekä vilkas kulttuurielämä hyötyvät kaikki niistä vaikutuksista, joita designpääkaupunkina toimiminen Espoolle tuo.
Espoo näkee kaupunkisuunnittelun mahdollisuutena, jonka tulokset kantavat kauas tulevaisuuteen, sukupolvelta toiselle. Viiden aluekeskuksen ja kahden paikalliskeskuksen varaan rakentuvaa Espoota tullaan kehittämään tasapainoisesti. Yksi WDC-vuoden painopisteistä on Otaniemen-Tapiolan-Keilaniemen alueella toteutettava T3 –hanke (Tiede = Otaniemi, Taide = Tapiola, Talous = Keilaniemi), joka pyrkii synnyttämään uusia innovaatioita tälle koko pääkaupunkiseudun kannalta hyvinkin keskeiselle alueelle. Keilaniemen yritysalueella sijaitsevat muun muassa Nokian, Fortumin, Neste Oilin ja Koneen pääkonttorit.
Design on aina ollut olennainen osa Espoon kaupunkisuunnittelua. Myös arkkitehti Alvar Aallon kädenjälki näkyy Espoossa vahvana. Esimerkiksi Otaniemen kampusalueen asemakaava, Aalto-yliopiston kirjasto- ja päärakennus ovat Aallon suunnittelemia. Otaniemessä sijaitsee myös kongressikeskus Dipoli, yrityshautomo Innopoli, useita VTT:n yksiköitä ja Design Factory, jonka tiloissa muotoilulle kehitetään jatkuvasti uusia käyttötarkoituksia.
Espoo tarjoaa elämyksiä paitsi keholle niin myös mielelle. Tapiolan puutarhakaupunki on tunnettu paitsi arkkitehtuuristaan myös musiikista ja taiteesta. Myös Näyttelykeskus WeeGee ja sen viisi museota; EMMA - Espoon Modernin Taiteen Museo, KAMU, Espoon Kaupunginmuseo, Helinä Rautavaaran museo, Suomen Kellomuseo ja Suomen Lelumuseo Hevosenkenkä tarjoavat monipuolisia näyttelykokemuksia niin paikallisille kuin matkailijoillekin. Espoolla on ollut myös keskeinen rooli monien kansainvälisten urheilukilpailujen järjestelyissä.
Espoossa on kaikkea, mitä luonnossa viihtyvä ihminen voi toivoa. Koskematonta luontoa kivenheiton päässä ja hivelevän kaunista saaristomerta. Espoossa on hyvä olla.
|
21/05/2012
|
21/05/2012
|
21/05/2012
|
18/05/2012
|