Avoin Helsinki – Design on osa elämää

Tieto tuli marraskuun 25. päivänä 2009. Helsinki oli valittu maailman designpääkaupungiksi vuodelle 2012. Alusta lähtien hakemuksessamme painotettiin paitsi avoimuutta, jatkuvuutta ja yhteistyötä myös designin yhteiskunnallista ulottuvuutta. Samat teemat ovat yhä kaiken tekemisemme perusta.

Suomalaisen muotoilun historia on pitkä ja arvokas. Perustellusti voidaan sanoa designin olevan keskeinen osa suomalaista elämäntapaa. Me kunnioitamme perinteitä ja vaalimme menneisyyttä, mutta meille design edustaa silti ennen muuta tulevaisuutta.

Erilaisia yleisötapahtumia meillä on paljon niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Tarkoituksenamme ei silti ole olla 365 päivää kestävä festivaali-ilotulitus, vaan kestävän designin uutta roolia laajemmasta näkökulmasta pohtiva hanke, jonka vaikutuksien toivomme ulottuvan pitkälle tulevaisuuteen. Olennaista ei siis ole se, mitä tapahtuu syksyllä 2012, vaan keväällä 2021.

Kenties enemmän kuin mitään muuta haluamme herättää keskustelua siitä, miten design voisi tehdä elämästä parempaa, sujuvampaa ja toimivampaa. Tähän kysymykseen me pyrimme hankkeillamme ja projekteillamme tarjoamaan vastauksia. Design on olemassa ihmisiä varten.